Sähkökitara on 1930-luvulla kehitetty kitara, jossa ovat sähkömagneettiset mikrofonit jotka muuttavat kielten värähtelyn sähköisiksi signaaleiksi. Nämä signaalit vahvistetaan ulkoisella, kitaraan kaapelilla kytketyllä kitaravahvistimella kuuluvaksi ääneksi. Tästä nimitys sähkökitara. Sähkökitaraa voi toki soittaa myös ilman vahvistinta, jolloin ääni kuulostaa lähes identtiseltä akustisen kitaran ääneltä.
Sähkökitara on 1930-luvulla kehitetty kitara, jossa ovat sähkömagneettiset mikrofonit jotka muuttavat kielten värähtelyn sähköisiksi signaaleiksi. Nämä signaalit vahvistetaan ulkoisella, kitaraan kaapelilla kytketyllä kitaravahvistimella kuuluvaksi ääneksi. Tästä nimitys sähkökitara. Sähkökitaraa voi toki soittaa myös ilman vahvistinta, jolloin ääni kuulostaa lähes identtiseltä akustisen kitaran ääneltä. Sähkökitarassa voi käyttää ainoastaan teräksestä tai rauta-nikkeli -lejeeringistä, tai muista sitkeistä, vetojännitystä hyvin kestävistä, hyvät magneettiset ominaisuudet omaavista metalliseoksista valmistettuja kieliä. Tämä nimenomaan sähkömagneettisten mikrofonien takia: ne eivät reagoi lainkaan ääneen vaan ainoastaan magneettiseen värähtelyyn jollaista metallikielet synnyttävät. Sähkökitaraan on mahdollista kytkeä myös erilaisia efektipedaaleja, jotka lisäävät kitaran ääneen efektejä. Tällaisia ovat esim. särö-, kaiku- ja tremolopedaalit.