About: dbkwik:resource/K_fDKUJfP8HtxLsDXWoJcw==   Sponge Permalink

An Entity of Type : owl:Thing, within Data Space : 134.155.108.49:8890 associated with source dataset(s)

AttributesValues
rdfs:label
  • Aarno Raninen
rdfs:comment
  • thumbAarno Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen, k. 3.9.2014.) oli suomalainen säveltäjä, sovittaja ja laulaja. Hänen uransa alkoi laulajana ja ensimmäinen huomiota herättänyt esiintyminen tapahtui Suomen euroviisukarsinnoissa 1968, jossa hän lauloi kappaleen On hetki. Myöhemmin hän keskittyi urallaan enemmän säveltämiseen ja levyjen tuottamiseen, laulamistakaan kuitenkaan kokonaan unohtamatta. 1970-luvun alussa hän esiintyi vielä kahdesti solistina euroviisukarsinnoissa, mutta vuosikymmenen lopulla hänen sävelmänsä menestyivät paremmin. Ranisen sävellykset ovat edustaneet Suomea Eurovision laulukilpailuissa kahdesti vuosina 1977 ja 1980. Lisäksi hänen säveltämänsä kappale Näin on on kaikkien aikojen ensimmäinen Syksyn Sävel kilpailun voittaja. Eniten Raninen oli tehnyt yhteistyötä Seija Simola
sameAs
dcterms:subject
abstract
  • thumbAarno Raninen (s. 27.4.1944 Kuhmoinen, k. 3.9.2014.) oli suomalainen säveltäjä, sovittaja ja laulaja. Hänen uransa alkoi laulajana ja ensimmäinen huomiota herättänyt esiintyminen tapahtui Suomen euroviisukarsinnoissa 1968, jossa hän lauloi kappaleen On hetki. Myöhemmin hän keskittyi urallaan enemmän säveltämiseen ja levyjen tuottamiseen, laulamistakaan kuitenkaan kokonaan unohtamatta. 1970-luvun alussa hän esiintyi vielä kahdesti solistina euroviisukarsinnoissa, mutta vuosikymmenen lopulla hänen sävelmänsä menestyivät paremmin. Ranisen sävellykset ovat edustaneet Suomea Eurovision laulukilpailuissa kahdesti vuosina 1977 ja 1980. Lisäksi hänen säveltämänsä kappale Näin on on kaikkien aikojen ensimmäinen Syksyn Sävel kilpailun voittaja. Eniten Raninen oli tehnyt yhteistyötä Seija Simolan ja Monica Aspelundin kanssa. Lisäksi hänen kynästään on lähtenyt mm. Soitinmenot tv-sarjan ikimuistoinen musiikki sekä Kymppitonni-visailun tunnusmusiikki. Raninen menehtyi 3.9.2014 kotonaan Tuusulan Jokelassa ilmeisesti savukkeesta alkunsa saaneessa tulipalossa. 1971 Ei koskaan (Aarno Raninen & Carola) 1968 Pois kuihtuu ruusu kaunein (es. Irina Milan) 1971 Ei koskaan (es. Aarno Raninen & Carola) 1973 Odotan (es. Aarno Raninen) 1976 Joiku (es. Monica Aspelund) 1977 Lapponia (es. Monica Aspelund) 1980 Huilumies (es. Vesa-Matti Loiri) 1983 Laulujen laulu (es. Meiju Suvas)
Alternative Linked Data Views: ODE     Raw Data in: CXML | CSV | RDF ( N-Triples N3/Turtle JSON XML ) | OData ( Atom JSON ) | Microdata ( JSON HTML) | JSON-LD    About   
This material is Open Knowledge   W3C Semantic Web Technology [RDF Data] Valid XHTML + RDFa
OpenLink Virtuoso version 07.20.3217, on Linux (x86_64-pc-linux-gnu), Standard Edition
Data on this page belongs to its respective rights holders.
Virtuoso Faceted Browser Copyright © 2009-2012 OpenLink Software