Itsenäisyyspuolue r.p. (aiemmin Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto ja Vapaan Suomen Liitto) on suomalainen, vuonna 1994 perustettu puolue, jonka vastustaa kiivaasti EU:ta. Muuta sanomaa puolueella ei tutkimusten mukaan näytä olevan. Puolueella ei ole ainuttakaan kansanedustaja- tai edes kunnanvaltuustopaikkaa ja se lasketaan marginaalipuolueeksi. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen puolue poistettiin puoluerekisteristä, mutta se palasi sinne keväällä 2008.
Itsenäisyyspuolue r.p. (aiemmin Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto ja Vapaan Suomen Liitto) on suomalainen, vuonna 1994 perustettu puolue, jonka vastustaa kiivaasti EU:ta. Muuta sanomaa puolueella ei tutkimusten mukaan näytä olevan. Puolueella ei ole ainuttakaan kansanedustaja- tai edes kunnanvaltuustopaikkaa ja se lasketaan marginaalipuolueeksi. Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen puolue poistettiin puoluerekisteristä, mutta se palasi sinne keväällä 2008. Puolueen äänenkannattaja on vuodesta 1997 alkaen ilmestynyt IPU (aimmalta nimeltään Vapaa Suomi) Vapaa Suomi (ISSN: 1455-6049). Lehden päätoimittaja on puheenjohtaja Pesonen. Lokakuusta 2010 lehti on ilmestynyt nimellä IPU. Puolue perustettiin vuonna 1994 nimellä Vapaan Suomen Liitto (VSL), ja se merkittiin puoluerekisteriin marraskuussa 1994. Vuonna 2004 nimeksi vaihdettiin Itsenäisyyspuolue Vapaan Suomen Liitto ja 2006 se lyhennettiin nykymuotoon. Järjestö on poistettu puoluerekisteristä kahdesti (1999 ja 2007), mutta se on palannut takaisin kerättyään uudet kannattajakortit.