abstract
| - Jätti Jätit ovat suuria ja erittäin aggressiivisia versioita tavallisista otuksista. Ensimmäiset jätit nähdään otuspelissä, minkä jälkeen ne tulevat joka pelivaiheessa harvinaisemmiksi. Solupelissä voi kuitenkin nähdä jättisoluja. Jättejä nähdään pelissä satunnaisin ajoin, mutta se, mitä lajia jätti on, riippuu lajin ominaisuuksista. Jätit ovat aina jonkin tavallisen lajin näköisiä, mutta paljon suurempia. Ne eivät ikinä hyökkää oman lajinsa edustajien kimppuun. Ne voivat silti taistella muita jättejä vastaan. Jättejä suurempia otuksia ovat vain avaruuspelissä keinotekoisesti luotavat superjätit sekä hyperjätit, joiden olemassaolosta ei ole muita todisteita kuin jättimäiset jalanjäljet ja luurangot. Jätti voi olla myös jalaton otus, tosin se on todella harvinaista. Jalattomia jättejä nähdään otuspelin aikana pääasiassa kuolleena. Avaruuspelissä suurentelijaa voi käyttää myös jalattomiin otuksiin. Jätit eivät lähes koskaan ole kasvinsyöjiä, sillä ne eivät usein ylitä jättiyden vaatimuksia. Siksi lähes kaikki jätit ovat kaikkiruokaisia tai lihansyöjiä. Jäteillä on oma "reviiri", jonka tunnistaa siitä, että siellä on paljon luupinoja. Tämä lienee viittaus jättien tekemiin moniin tappoihin. Ne toimivat myös palkintoina jätin alueelle pääsemisestä, sillä suurimmissa luupinoissa on parhaita osia.
|