abstract
| - Vuoden 1995 eduskuntavaalit järjestettiin 19. maaliskuuta. Lama-ajan kansanedustajien määrä karsiutui suuresti, kun heitä valittiin vain 115 ja uusina valittiin mm. Tarja Filatov (SDP), Liisa Hyssälä, Mari Kiviniemi ja Anu Vehviläinen (Kesk.), Ville Itälä ja Suvi Linden (Kok.), sekä Veltto Virtanen (Eko.). Eduskuntaan palasi mm. Keskustan Kauko Juhantalo, joka oli erotettu sieltä 1993. Mys¨ös entinen Keskustavaikuttaja Matti Ruohola asettui ehdolle, mutta hän kuoli ennen vaaleja. Iso osa istuivsta kansanedustajista jäi pois, koska heitä oli mm. valittu Europarlamentin jäseniksi vuoden 1995 alusta lähtien. Ehdolla olivat kuitenkin Timo Järvilahti (Kesk), Paavo Väyrynen (Kesk.), sekä Mikko Rönnholm (SDP), joka jäi heistä ainoana kuitenkin valitsematta uudelleen eduskuntaan. Väyrynen jatkoi Europarlamentissa, eikä tullut eduskuntaan, vain valtakirja jätettiin voimaan seuraaviin vaaleihin asti.
|